Telia 5G Areena

Taka-Töölössä sijaitseva Telia 5G Areena on nykyisestä nimestään huolimatta jalkapallostadion. Alun perin se on valmistunut vuonna 2000 nimellä Töölön jalkapallostadion, minkä jälkeen se on kantanut nimiä Finnair Stadium ja Sonera Stadium sponsoreidensa mukaan. Alkuvuosinaan 2000-2003 stadion toimi kotikenttänä FC Jokereille, mutta nykyään se on HJK:n ja HIFK:n kotikenttä. Stadionille mahtuu 10 770 katsojan yleisö.

Stadionin suunnittelu alkoi jo vuonna 1998. Helsingin kaupungin taloustilanne oli huono, joten valtiolta haettiin 18 miljoonan markan tukea, mutta valtio tuki hanketta lopulta vain 14 miljoonan edestä. Stadion sai lisäksi rahoitusta kaupungilta 32 miljoonaa markkaa sekä muuta rahoitusta yksityisiltä tahoilta 60 miljoonaa. Skanskan toteuttaman rakennushankkeen lopulliset kustannukset pysyivät 110 miljoonan euron kustannusarviossa, joka tekee euroissa yhteensä 18,5 miljoonaa. Rakentaminen aloitettiin syyskuussa 1999 ja siellä ensimmäinen Veikkausliiga-ottelu pelattiin jo kesäkuussa 2000, jolloin FC Jokerit voitti HJK:n maalein 0-3. Helsinki vuokrasi jalkapallostadionin maa-alueen perustamalleen yhtiölle, jonka oli tarkoitus vuokrata se Hjallis Harkimon omistamalle yhtiölle. Nykyisin stadionia vuokrataan kuitenkin HJK:n omistamalle osakeyhtiölle nimeltään Helsinki Stadium Management Oy. Lisäksi vuokralaisena on Suomen Palloliiton päätoimisto. FC Honka on myös käyttänyt stadionia kotikenttänään väliaikaisesti, kun seuran oma kenttä on ollut remontissa.

Alunperin jalkapallostadion sai peitteekseen luonnonnurmen, mutta jo vuonna 2003 tilalle vaihdettiin tekonurmi, mikä aiheutti paljon kritiikkiä mediassa ja jalkapalloympyröissä. Samana vuonna pelattu alle 17-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut olivat ensimmäinen FIFA-liiton lopputurnaus, joka käytiin tekonurmella. FIFA:n vaatimusten mukaisesti tekonurmi vaihdettiin parempaan, laatuvaatimukset täyttävään tekonurmeen kesällä 2006. Uudella nurmella pelattiin FC Hongan ja HJK:n välinen avajaisottelu, jolla oli ennätysyleisö, sillä koko 10 770 henkilön katsomo oli kapasiteetiltään kokonaan täysi. Vuonna 2009 tekonurmi päällystettiin naisten EM-kilpailujen ajaksi luonnonnurmella. Stadionin tekonurmea käytetään FIFA:n raporttien mukaan eurooppalaista keskiarvoa vähemmän, joka on noin 1500 tuntia vuositasolla.

Stadionin tekonurminen kenttä on kooltaan 105 kertaa 68 metriä, mikä on UEFA:n suositusten mukainen jalkapallokentän koko. Aitioita on 36 kappaletta, kentän valaistusteho on 1500 luksia, ja pääkatsomo on lämmitetty, mistä huolimatta stadion on viileällä säällä todella kylmä erityisesti katsojille, mikä johtuu taka ja päätykatsomoiden avoimista rakenteista, joten tuuli pääsee puhaltamaan stadionille vapaasti. Tämän virheen korjaamiseksi on suunnitteilla lasiseinien rakentaminen kaikkien katsomoiden taustalle, mikä estäisi myös naapurissa järjestettävistä tapahtumista, kuten konserteista, kantautuvaa meteliä.

Stadion solmi TeliaSonera Finland -puhelinoperaattorin kanssa yhteistyösopimuksen elokuussa 2010, minkä myötä stadionin nimi muuttui Finnair Stadiumista uuden yhteistyökumppanin toiveiden mukaisesti Sonera Stadiumiksi. Puhelinoperaattori pelkisti nimensä Telia Finlandiksi vuonna 2016, minkä myötä jalkapallostadion nimettiin Telia 5G Areenaksi, jota se kantaa edelleen.