Ratinan stadion

Ratinan stadion tai Tampereen stadion on yleisurheilu- ja jalkapallostadion, joka sijaitsee nimensä mukaisesti Tampereella ratinan kaupunginosassa. Stadion on ollut toiminnassa vuodesta 1965 lähtien ja sinne mahtuu 16 800 katsojaa. Stadionin kenttävalaistus täyttää kansainväliset standardit ja stadionilla oleva tulostaulu on myös moderni. Lämmitysjärjestelmä on kuitenkin stadionin tarpeisiin nähden riittämätön, ja se onkin peräisin 1970-luvulta.

 

Sijainti

Ratinanniemi, jossa stadion sijaitsee, oli alun perin korkea hiekkaharju. Sitä käytettiin hiekanottopaikkana 1900-luvun alkupuolella ja vuoteen 1920 mennessä Ratinaan olikin jo syntynyt valtava kuoppa. Tämä kuoppa toi E. Kaalamolle idean Ratinan stadionista jo vuonna 1932, eli kauan ennen stadionin avaamista. Stadionin rakennusta ei saatu aloitettua 1930-luvulla, sillä kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt stadionin asemakaavaa. Se kuitenkin päätti, että hiekanottoa Ratinasta tulisi rajoittaa, jotta stadionin rakentaminen olisi mahdollista myöhemmin. Talvella 1936 nykyiselle stadionin paikalle sijoitettiin luistinrata, joka osoittautui hyvin suosituksi.

Suunnitteluvaihe

Sodan jälkeen Ratinaan alettiin suunnitella urheilukeskusta. Kaupungin hallituksen toimikunta kuitenkin totesi, ettei Ratinanniemelle mahduttaisi sijoittamaan kaikkia suunnitteilla olleita rakennuksia. Lopulta päädyttiin siihen, että paikalle rakennettaisiin kompleksi, joka koostuisi seuraavista osista: urheilukenttä, pienoisstadion katsomoineen, pukutilat, sisärata, koripallohalli, uimahalli sekä muutama voimistelu- ja voimailusali. Toimikunta päätti, että stadionille tulisi rakentaa 5 000 istumapaikkaa ja 20 000-paikkainen avokatsomo. Lisäksi stadion tuli varustaa irrotettavilla istuimilla, joita mahtuisi tarvittaessa avokatsomon tilalle 15 000.

Toimikunnan asetettua vaatimukset urheilukeskukselle ja stadionille käynnistettiin suunnittelukilpailu, jonka voitti Yrjö Lingdren. Hänen suunnitelmansa hyväksyttiin vuonna 1951. Olympialaiset olivat tulossa jo seuraavana vuonna, joten tätä silmällä pitäen alettiin kenttää ja katsomoa rakentaa ensimmäisenä. Kentälle oli kylvetty ruoho jo pari vuotta aiemmin.

Melko kiireellä rakennetut tilapäiset tilat eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta kentällä pelattiin tästä huolimatta kaksi karsintasarjan ja kolme alkusarjan ottelua. Karsintasarjan otteluista kentällä pelattiin Tanska – Kreikka ja Italia – USA. Alkusarjan otteluista kentällä taas pelattiin kaksi Jugoslavia – Neuvostoliitto -ottelua ja yksi Ruotsi-Norja -ottelu. Eniten katsojia paikalle keräsi Jugoslavia – Neuvostoliitto -ottelu, joka toi kentälle 17 000 katsojaa.

Stadion saatiin vihdoin valmiiksi 1966

Stadionille tehty suunnitelma uudistettiin vuonna 1955, mutta stadionin valmistumisessa kesti kuitenkin yli 10 vuotta ja se saatiin valmiiksi vasta vuonna 1966. Rakennustöiden oli tarkoitus alkaa vuonna 1960, mutta tällöin alettiin epäröidä stadionin sijaintia, mikä aiheutti suuria viivästyksiä. Ratinan ajateltiin olevan liian ahdas ja mietittiin, ettei sinne mahtuisi tarpeeksi pysäköintipaikkoja. Mietittiin jopa, että stadion rakennettaisiin sittenkin Kaupin urheilupuistoon. Lopulta stadion kuitenkin päädyttiin rakentamaan suunnitellusti Ratinaan.

Peruskorjaus

Stadion on peruskorjattu kertaalleen ja peruskorjaus saatiin valmiiksi vuonna 2004. Tämän lisäksi stadionilla on toteutettu pienempiä korjauksia vuosina 2014-2015. Ennen stadionin peruskorjausta sinne mahtui seisomakatsomoiden ansiosta nykyistä enemmän yleisöä. Enimillään ratinassa on ollut paikalla 24 000 katsojaa. Tämä tapahtui vuonna 1984 Europa cupin ottelun Ilves – Juventus aikana. Musiikkikonserteissa on kuitenkin nähty vielä tätäkin enemmän väkeä; AC/DC:n konsertissa nähtiin jopa 32 500 katsojaa.

Konsertit

Ratinan stadionilla on järjestetty myös useita muita suuria konsertteja. Stadionilla ovat esiintyneet muun muassa Toto, Iron Maiden, Bruce Springsteen, Red Hot Chili Peppers, Bon Jovi, Nightwish, Eppu Normaali ja Robbie Williams. Seuraava stadionilla nähtävä suuri konsertti on 10.8.2019 järjestettävä Rammsteinin konsertti. Rammstein on tunnettu mahtipontisisista ja shokeeraavista live-esityksistä ja toisinaan lavalla näyttää olevan käynnissä kuin naamiaiset, sillä myös bändin esiintymisasut voivat olla hyvin mielenkiintoisia.