Raksilan jäähalli

Yksi Suomen tunnetuimmista jäähalleista sijaitsee Oulussa Raksilan kaupunginosassa. Kyseessä on vuonna 1975 valmistunut halli, ja sen pääkäyttäjänä toimii koko Pohjois-Suomen kiekkoylpeys Oulun Kärpät. Halli on ehtinyt nähdä jo useita vuosia ja vuosikymmeniä, ja sitä onkin peruskorjattu useaan otteeseen. Hallilla on kuitenkin oma nostalginen tunnelmansa, joka erityisesti vetää monia urheilun ystäviä jäähallille. Tällaista nostalgista tunnelmaa ei ole mahdollista saada rakentamalla uuteen areenaan, joten siksi jäähallia on päädytty peruskorjaamaan uuden rakentamisen sijaan. Jossakin vaiheessa peruskorjaaminen ei kuitenkaan enää riitä, vaan uuden hallin rakentaminen tulee ajankohtaiseksi. Silloin menetetään pala urheiluhistoriaa ja suuria muistoja. Vielä toistaiseksi urheilufanit kuitenkin saavat nauttia hallin nostalgisesta ja lämpimästä tunnelmasta.

Halli on siis avattu vuonna 1975, ja sitä on peruskorjattu vuosina 1988, 1994, 2004 sekä 2018. Joinakin vuosina on käyty keskusteluja siitä, tehdäänkö hallille laajempi korjaus vai rakennetaanko kokonaan uusi. Aina toistaiseksi on kuitenkin päädytty korjaukseen. Hallin yleisökapasiteetti on parhaimmillaan ollut jopa 7600 katsojaa, mutta tällöin suurin osa yläkatsomoista oli seisomapaikkoja. Silloin oli tarve hyville kengille, esimerkiksi birkenstock – jalkineille, jotta jalat eivät väsy pelin aikana. Nykyisin hallin kapasiteetti on noin 6500 katsojaa, koska yläkatsomot ovat nykyisin istumapaikkoja. Seisomapaikkojen määrä on tasaisesti vähentynyt alkuperäisestä, mutta niitäkin löytyy nykyisin kuitenkin vielä yli 1000. Yksi jääkiekkopeleihin tehty uudistus oli kaukalon viereinen anniskelualue, jossa jääkiekkofanit voivat nauttia huurteisen peliä seuratessaan.

Raksilan hallissa on vietetty monia ikimuistoisia hetkiä. Suurimmat muistot varmasti liittyvät Oulun Kärppien voittamiin jääkiekon suomenmestaruuksiin. Ensimmäinen tuli vuonna 1981, jonka moni vanhempi katsoja varmasti muistaa elävästi. Kärpät pelasi vuosina 1989 – 2000 alempia sarjatasoja, ja ajautui pelaamaan jopa kakkosdivaria yhdeksi vuodeksi tehtyään konkurssin. Tällöin jäähalli oli vähemmällä käytöllä, mutta nykyisin Oulun Kärpät on hallin suurin käyttäjä ja päävuokralainen. Kärpät vetääkin jokaiseen otteluunsa useita tuhansia katsojia. Mestaruuksia on tullut 2000-luvulla liukuhihnalta, ja moni jääkiekkofani onkin päässyt kokemaan suurta urheilujuhlaa Raksilan hallissa. Mestaruuksia on juhlittu vuosina 2004, 2005, 2007, 2008, 2014, 2015 ja 2018.

Hallissa järjestetään tietysti muutakin ohjelmaa kuin vain Oulun Kärppien miesten SM-liigan otteluita. Hallissa pelaavat myös Kärppien naisten joukkue, sekä useat juniorijoukkueet. Lisäksi hallia käyttävät kaukalopallojoukkue RB-Oulu sekä taitoluisteluseura Oulun Luistelukerho. Katsojia houkuttaa hallille erityisesti Oulun Luistelukerhon kevätnäytös, jossa kaikki luistelukerholaiset esittävät pitkään harjoitellun ohjelman. Paikalla on yleensä useita tuhansia katsojia.

Raksilan hallissa voi nauttia myös kulttuurista

Jäähallissa on vuosien saatossa pidetty myös useita konsertteja. Maailmantähtiä on nähty Oulussa melko harvoin, mutta Oulun jäähallissa oman keikkansa ovat heittäneet muun muassa Judas Priest, Kiss sekä Whitesnake. Nämäkin keikat ovat sellaisia, jotka vanhempi sukupolvi varmasti muistaa elävästi. Lisäksi hallissa on järjestetty monien kotimaisten eturivin artistien konsertteja sekä stand-up -keikkoja. Muun muassa Ismo Leikola ja Sami Hedberg ovat heittäneet oman settinsä Raksilan jäähallissa.

Jos Raksilan jäähallia pitäisi kuvata ainoastaan yhdellä sanalla, olisi se nostalginen. Pelkkä nimen kuuleminen tuo monille oululaisille mieleen muistojen tulvan. Ehkä jääkiekon suomenmestaruutta on juhlittu paikan päällä oman rakkaan kanssa, tai paikalla on oltu katsomassa oman lapsen luistelunäytöstä. Joka tapauksessa Raksila on tärkeä osa Suomen ja Oulun urheiluhistoriaa.